Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Oikeudenkäyntikulut:

Uudistetussa (1993) ja monimutkaistuneessa oikeudenkäyntimenettelyssä selviää harvoin ilman avustajaa tai asiamiestä, joka tietysti maksaa. Lisäksi yleensä ns. hävinnyt osapuoli korvaa voittaneen osapuolen kohtuulliset oikeudenkäyntikulut. Siksi oikeudenkäynti voi tulla hyvinkin kalliiksi.

Valitsemaltasi asiamieheltä, asianajajalta tai muulta lakimieheltä saat hinnaston ja kustannusarvion. Kustannusarviota on kuitenkin usein vaikea antaa, koska laskutus yleensä perustuu käytettyyn aikaan, eikä jutun alkuvaiheessa voi arvioida, miten paljon aikaa jutun käsittely tulee viemään, ja käsitelläänkö sitä valitusasteissa.

Veloitettava tuntihinta kuitenkin on yksi lähtökohta kulujen arvioimiseen, kuitenkin oikeudessa riitely on kallista ja tulee muistaa, että asiamies laskuttaa omaa päämiestään eikä vastapuolta. Siten myös vastapuolen maksukyvyllä on asiassa merkitystä, vaikka olisikin varma jutun voittamisesta.

Eri asianajotoimistojen ja lakiasiaintoimistojen tuntilaskutushinta vaihtelee melko paljon, ehkä sellainen 130 €/tunti + alv on keskitasoa.

Oikeusturvavakuutus:

Oikeusturvavakuutus liittyy usein muihin vakuutuksiin, kuten koti-, auto- tai kiinteistövakuutukseen. Oikeusturvaa harkitsevan tulee tarkistaa vakuutuksensa liittyykö siihen oikeusturvavakuutus, jolloin riitaisessa vireillä olevassa tai välittömästi vireille saatavassa asiassa omalle vakuutusyhtiölle voi tehdä oikeusturvailmoituksen johon vakuutusyhtiö antaa oikeusturvapäätöksen.

Vakuutusehdot määrittelevät millä ehdoilla oikeusturva myönnetään sekä omavastuun ja oikeusturvan ylärajan. Oikeusturvaa saa hyvin harvoin rikosasioihin tai hakemusasioihin. Edellytys on riitaisuus, riidattomien asioiden kustannuksien korvaaminen on hyvin harvinaista.

Oikeusturvavakuutus kattaa harvoin vastapuolen kustannukset, mutta omat kohtuulliset kulut se kattaa vakuutusmäärään asti, ei kuitenkaan vakuutetun omaa ajanhukkaa tai ansionmenetystä.

Oikeusturvavakuutuksesta lisää mm. sivuilta: if/henkilö, Pohjola/yritykset, Tapiola/maatilat esimerkin omaisesti, parhaiten oikeusturvan olemassaolo ja edellytykset sekä ehdot selviävät omasta vakuutusyhtiöstä.

Riitaisessa vireillä olevassa asiassa asiamies voi huolehtia oikeusturvailmoituksen tekemisestä ja oikeusturvapäätöksen hankkimisesta.

Oikeusapu: (aikaisempi maksuton oikeudenkäynti) Ei koske yhtiöitä!

Tietyillä tulorajoilla voi saada oikeusapupäätöksen jolloin omalle asiamiehelle maksetaan palkkio valtion varoista. Tietoa oikeusavusta, sen tulorajoista, mihin oikeusapua saa ym. löytyy sseuraavilta sivustoilta:

Oikeusapu-oikeuslaitos  sivulta löytyy mm. oikeusapuohjaus, tietoa mihin asioihin oikeusapua saa, millä tuloilla oikeusapu myönnetään, mitä oikeusapu maksaa, mistä saa avustajan, miten oikeusapua haetaan, tietoa oikeusapupäätöksestä ja muusta julkisesta oikeusavusta, valtion oikeusaputoimistot ja yhteystiedot, oikeusapua koskeva lainsäädäntö sekä oikeusaputoimistojen palvelusivut.

Oikeusapu - Oikeusministeriö sivulta selviää kuka kukin on, mihin asioihin oikeusapua saa, mitä oikeusapuun kuuluu, miten oikeusapua haetaan, millä tuloilla oikeusapua myönnetään, mitä oikeusapu hakijalle maksaa, miten oikeusapu-päätöksestä voi valittaa, rikoksesta epäilty voi saada puolustajan ja rikoksen uhri voi saada avustajan tai tukihenkilön.

Tulosta: Oikeusapu - Oikeusministeriö 

Huomattava kuitenkin on, ettei oikeusapu kata vastapuolen kuluja vaan ainoastaan omat kulut. Myös on huomioitava, että oikeusaputoimistossa vieraileminen ei ole ehdotonta, vaan asiakirjat voi toimittaa valitsemalleen asiamiehelle, joka hankkii oikeusapupäätöksen asiaan, joka on oikeudessa vireillä.

Tarvitsetko apua oikeusturvasi ja -tilanteesi selvittämiseksi, klikkaa tästä!

©2018 Saatavien perintä - suntuubi.com